Kaivoskuilut ja Luolat Pinnan alla kuuluvat epäkuolleille: Palaajille, Estäjille ja Luukuningattarelle, joka hallitsee kumpiakin.
Nopeus 100% · Elämä 150%Lempiruoat:
Palaajat ovat eläväksi tehtyjä luurankoja, paljasta, puhtaaksi nakerrettua luuta — useimmat haltioiden pitkän, hoikan rakenteen mukaisia, sillä sitä he olivat eläessään. He ovat väsymättömiä ja pelottomia, eivät vuoda verta, eivät hengitä eivätkä menetä malttiaan, ja toisin kuin aivottomat Estäjät, he säilyttävät kyllin tahtoa vartioidakseen tunneleitaan tarkoituksella. Kuningattarensa salailupakkomielteeseen sidottuina he taistelevat tuhoon asti mieluummin kuin päästävät todistajan pakoon — säälimättömiä, mutta ennakoitavia.
Luu kestää siellä, missä liha pettää, ja Palaajan saaminen lopulliseen lepoon on vaikeampaa kuin tavallisen epäkuolleen. Mutta se on haurasta: murskaa kyllin rakenteesta, niin se kaatuu.
Nopeus 100% · Elämä 150%Lempiruoat:
Estäjä on laahustava, kävelevä ruumis — hidas, raskas ja kuolleen katseinen, usein kalpean, hiipivän homeen läikkien tahrima, joka tunkeutuu esiin ihon läpi. Se on lähes välinpitämätön haavalle ja kivulle, täysin säälimätön ja tarttuva: sen haavat ja itiöt levittävät hometta, joka sen synnytti, muuttaen vähitellen elävät uusiksi kaltaisikseen. Se on lisäksi täysin aivoton — vailla viekkautta, vailla varovaisuutta, vailla yhteensovitusta. Vaarallinen ahtaassa tunnelissa; helppo karistaa avoimella.
Jotkut Estäjät kahlaavat kaivosten syvissä, tulvineissa käytävissä, joissa vesi kuhisee lihansyöjäbakteereja. Vesi nakertaa ne luuhun asti, ja se, mikä nousee, on lähes erottamaton Palaajasta — ja liittyy heidän joukkoonsa pimeydessä.
Luukuningatar hallitsee kaivoksia: Palaaja, joka yhä kantaa elämänsä aikana hallitsemansa hovin kruunua, viittaa ja valtikkaa eikä ole niitä koskaan riisunut. Siellä missä hänen alamaisensa ovat tylsiä, hän on viekas ja raivokas eikä päästä yhtäkään tunkeilijaa elävänä valtakunnastaan — sen kimppuun, joka kompastuu syvässä pimeydessä, hän syöksyy armotta. Hän uskoo, että jokainen tappo lahjoittaa kuolemattomuuden, jonka hän kauan sitten lupasi. Lähes koskaan ei ole niin.
Kaksi tarinaa kohtaavat kaivosten pimeydessä. Estäjät olivat kauan sitten ihmisiä, jotka ostivat haltioilta taikahomeen toivoen ruumiita, jotka eivät murtuisi; home piti tuon lupauksen ja vei maksuksi heidän mielensä. Palaajat olivat haltiaheimo, jonka kuningatar tinki Velkojan kanssa kuolemattomuudesta; demoni piti sanansa julmimmalla tavalla, hajottaen koko hänen kansansa kuolemattomiksi luurangoiksi, ja kuningatar — turhamainen jopa surussa — vei heimonsa maan alle, ettei kukaan näkisi häntä.
Kuningatar ja sen heimon heikko, sidottu tahto, jota hän yhä komentaa, väittävät, että Palaajan käsissä kuoleminen merkitsee saman kuolemattomuuden saamista: kunniaa ja hänen vanhan lupauksensa täyttymystä. Lahja ei lähes koskaan juurru. Hänen uhrinsa enimmäkseen vain kuolevat.