Vasarasyntyiset ovat Pinnan vuorten ja korkeiden erämaiden soturiklaaneja.
Nopeus 75% · Elämä 150%
Vihreäihoisia jättiläisiä sinisine verineen, raskaine kulmineen, meripihkanvärisine silmineen ja enimmäkseen kaljuja, Vasarasyntyiset ovat maailman ruumiillisesti mahtavin kansa. He eivät pukeudu lähes mihinkään ja hylkäävät kaikki haarniskat, ja heidän ainoa aseensa on suuri puinen kaksikätinen nuija (jota he heiluttavat yhdellä kädellä). Heidän ruumiinsa ovat haalistuneiden arpien ja tatuointien peitossa, jotka kirjaavat heidän tekonsa — koko Vasarasyntyisen elämä on luettavissa hänen ihostaan. He ovat suunnattoman vahvoja: nuijanisku murskaa kilvet ja luut, haavat tuskin hidastavat heitä, he voivat juosta ja taistella koko päivän, ja he viihtyvät kylmässä ja korkeuksissa, jotka kaatavat kaikki muut. He ovat myös äänekkäitä — rummut, sotahuudot ja laulu käyvät heidän edellään — eivätkä koskaan hiivi.
Etäisyys, kuumuus, tasainen avoin maasto ja nopea jalkatyö ovat vastaus heitä vastaan: kaukana oleva Vasarasyntyinen on paljon vähemmän vaarallinen kuin nuijankantaman sisällä oleva, ja hänen rynnäkköään ketterä taistelija voi väistää. Heitä on helppo ärsyttää, ja he ottavat vastaan lähes jokaisen muodollisen kaksintaistelukutsun. Kukista yksi kunnialla, niin ansaitset arvostuksen, joka voi muuttua ystävyydeksi; kukista hänet petoksella, niin perit verikoston, joka elää sinua kauemmin. Äläkä koskaan kutsu heitä peikoiksi — sana on kuolettava loukkaus, johon vastataan väkivallalla.
Klaanit kertovat muinaisesta ajasta, jolloin maailmaa iski suuri vasara, ja esi-isistä, jotka sen jälkeen kävelivät ulos vuorista. He elävät vaeltavina klaaneina nahkatelttojen leireissä, joita kutsutaan Drum-Campeiksi, kokoontuvat tuhansittain kesän Mootseihin, ja heitä johtavat löyhästi heidän päällikkönsä ja Drum-Mothers, vanhimmat shamaanit, joiden sana yksin ylittää klaanirajat.
Jotkut sanovat, että Vasarasyntyiset pitävät Vox Maxaa äänenä — todellisena, lyömäsoittimellisena, ruumiillisena äänenä. Heille äänekäs oleminen on kuulluksi tulemista; hiljainen oleminen on unohdetuksi tulemista; ja unohdetuksi tuleminen on kuolemaa pahempaa. Upokkaat, muinaiset areenat, joissa ääni kaikuu voimakkaimmin, ovat pyhintä maata, mitä on olemassa — jaettua, vastentahtoisesti, Sorsarien kanssa — ja uskotaan, että soturi, joka kuolee jossakin niistä, yhtyy suureen ääneen ikuisiksi ajoiksi.